Case HUSLAB

Tuhannet asiakkaat viihtyvät HUSLABin odotusaulassa – korkeiden silkkipuiden ansiosta. Potilasturvallisuus sanelee, että HUSLABin odotustilojen puiden on oltava elävien sijaan silkkikasveja, sillä elävien kasvien kukinnot tai istutusmulta saattavat laukaista allergisia reaktioita. 

HUSLABIN osastonhoitaja Satu Laurema vetää 55 ihmisen tiimiä Tullinpuomin pisteessä. Siellä sijaitseva näytteenottolaboratorio on HUSLABIN vilkkain. Ovet avataan jo klo 6.45, jotta ehditään testaamaan myös ne asiakkaat, joiden leikkaus tai muu toimenpide alkaa varhain aamulla.

Eikä näytteenotto ja näytteiden analysointi lopu siihen. Laureman porukan pitää ehtiä palvelemaan jopa 700 ihmistä iltaan mennessä. Se tekee 12 000 ihmistä kuussa!

Huh.

Tuo kansainvaellus kulkee laboratorioon kahden odotusaulan kautta. Ruuhka-aikaan vuoroaan saattaa joutua jonottamaan puolesta tunnista tuntiin, jos ei ole varannut aikaa etukäteen. Siksi aulat ovat kriittinen alue.

Sisustus auttaa pitämään mielialan korkealla

Tilojen valmistumisesta lähtien oli selvää, että aulojen täytyy olla viihtyisiä, kuhinasta huolimatta. ”Ihmisten mieliala pitää pystyä pitämään korkealla. Omaa vuoroaan odottaessa on hyvä, että ympäristössä on asioita, joihin katse voi kiinnittyä”, Laurema sanoo.

Yksi idea oli koristella aulat seinämuraaleilla ja isoilla veistoksilla kuten monissa julkisissa tiloissa on tehty. Mutta taideajatuksesta piti luopua. ”Seinäpintaa on tilassa vain vähän. Melkein kaikki pinnat ovat lasia.” Veistoksiakaan ei voitu hyödyntää, sillä ne olisivat vieneet paljon lattiatilaa, mikä olisi voinut vaikuttaa potilasturvallisuuteen. ”Varsinkin pandemia-aika opetti siihen, että asiakastuolien pitää olla aseteltu riittävän väljästi. Ja koska laboratoriossa vierailee usein vauvoja ja lapsia, myös vaunuparkin vaunut vievät tilaa.”

Joten mikä neuvoksi?

Taiteen sijaan hyödynnetäänkin luontoa

Viimein aulatilan korkeus inspiroi miettimään – mitä jos tilaan tuotaisiinkin puita? Niiden istutusruukut eivät veisi paljon tilaa mutta ne kohoaisivat korkealle ja olisivat näyttäviä. Ja kaikki tietävät, että luonnolla on rauhoittava vaikutus.

Niin tehtiin. Ensin Viherviisikko toimitti puita Aula 1:een. Kun puut saivat hyvän vastaanoton, niitä tuotiin myös Aula 2:een, jossa on lasten näytteenotto. ”Asiakkaat tykkäävät puista. Kolmimetristen tammien lehvästöjen alla on kiva istua ja vaikka lueskella kirjaa.”

Allergisoimattomia silkkikasveja elävien puiden sijaan

Potilasturvallisuus saneli, että puiden oli oltava elävien sijaan silkkikasveja, sillä elävien kasvien kukinnot tai istutusmulta saattavat laukaista allergisia reaktioita. ”Sellainen ei olisi ok, sillä moni laboratorion asiakkaista on viereisen allergiasairaalan potilas.”

Allergiattomuuden lisäksi silkkikasveissa on muitakin etuja. ”Lapsethan tykkäävät koskea istutusruukkujen kiviä. Mutta silkkikasvien ruukuissa kivet on liimattu toisiinsa kiinni niin, etteivät ne pääse irtoamaan ympäriinsä. Näin henkilökunnan ei tarvitse olla huolissaan, että lapsi tukehtuu kiveen tai vanhus liukastuu sellaiseen”, Laurema sanoo.

Puiden lisäksi yhteen aulan seinäpinnoista asennettiin silkkikasveista viherseinä. Se yhtenäistää entisestään kahden aulan yleisilmettä.

”En ole viherpeukalo”

Lauremalla on myös henkilökohtainen syy tykätä silkkikasveista. ”Minulla on itselläni kotona kaksi viherkasvia, jukkapalmu ja…no joku toinen. Ne pysyvät hengissä juuri ja juuri. Vaikka äitini oli puutarhuri, minä en ole viherpeukalo”, Laurema nauraa.

Viherviisikosta käydään huoltamassa kasvit kolmen viikon välein. Ne tutkitaan ja varmistetaan, että jokainen kasvi on ehjä ja puhdas. Laurema on tyytyväinen tunnelmaan, joka aulasta nyt huokuu. ”Täällä viihtyvät niin asiakkaat kuin meidän oma porukka. Sellaisella on tässä työssä iso merkitys.”

Henkilökuva_Kenneth Björklöf_operatiivinen johtaja
Kenneth Björklöf

Jos mielessäsi heräsi kysymyksiä vihersisustamiseen liittyen, ota yhteyttä Kenneth Björklöfiin, hän auttaa mielellään.


Soita 0400 355 800 / Kenneth

Huslabin aulan viherseinä_viherviisikko

Aiheesta lisää

Aiheeseen sopivat työnäytteet