Olemme toteuttaneet erilaisia projekteja kaikenkokoisten ja -ikäisten yritysten, taloyhtiöiden ja kiinteistöjen pihoihin. Viherrakentamisen ammattilaisina osaamme huomioida Suomen vaativan ilmaston, maaperän laadun, ilmansuunnat ja kasvualustojen syvyydet– kaikki pienimmätkin yksityiskohdat onnistuneen pihasuunnitelman takana. Luottamalla ammattilaiseen varmistatte, että yrityksenne, taloyhtiönne tai kiinteistönne piha tulee tehtyä kerralla oikein. Pihakiveysten, istutustöiden, siirtonurmikoiden ja muiden palveluiden lisäksi saatte meiltä kaiken tarvittavan palvelun aina konsultoinnista ja suunnittelusta lähtien. Osaavat työntekijämme ovat valmiita auttamaan juuri teidän yritystä tai kiinteistöänne – laadukkaasti ja luotettavasti.
Kasvit ja istutukset
Kasvit ja istutukset tuovat pihaan väriä ja eloa. Puut, pensaat, perennat ja kesäkukat lisäävät kiinteistösi viihtyisyyttä, ja samalla hyvin hoidetut istutukset antavat piha-alueestasi positiivisen ensivaikutelman.
Erilaiset istutukset ovat oiva tapa loihtia pihaan toivottua tunnelmaa. Pihakasveja valitessa tulee kuitenkin kiinnittää huomiota niiden vaatimiin olosuhteisiin ja hoidon tarpeeseen. Ennen istutuspuuhiin ryhtymistä kannattaa selvittää esimerkiksi ilmansuunnan, maaperän ja multasyvyyden vaikutus pihan kasvien menestymiseen.
Olemme istuttamisen ammattilaisia, ja osaamme huomioida kasvien menestymiseen vaikuttavat seikat puolestasi. Älä siis epäröi kutsua meitä apuun!
Lähetä tarjouspyyntö tai kysy lisää: myynti@viherviisikko.fi

Kivityöt
Kauniisti toteutettu kiveys tuo pihaan ryhtiä, lisää pihan toiminnallisuutta ja nostaa samalla kiinteistön arvoa. Kiveyksillä ja laatoituksilla rakennetut kulkureitit ovat lisäksi helppohoitoisia, ja niiden avulla voidaan korostaa pihan parhaita puolia.
Teemme kaikenlaiset kivityöt ammattitaidolla. Osaavat työntekijämme asentavat kiveykset oikeaoppisesti ja kunnollisilla välineillä. Huolellisesti tehty pohjatyö takaa myös sen, että kiveykset pysyvät paikallaan.

Mobiroof-viherkatto
Yksinkertainen, kevyt ja helppo viherkattoratkaisu! Mobilane MobiRoof maksaruoho-kasetit pitkäaikaiselta eurooppalaiselta yhteistyökumppaniltamme.
- Kasetti sisältää kaiken mitä tarvitset, paitsi katon vesieristystä.
- Kasetin kasvualusta sitoo juuri oikean määrän vettä, mutta johtaa ylimääräisen kosteuden vesieristykselle.
- MobiRoofin 6–8 maksaruoholajiketta ovat helppohoitoisia ja kestäviä.
- Pölyttäjät kiittävät valintaasi!
- MobiRoof -kasetti on kooltaan 54x54x9 cm, ja sen runko valmistetaan kierrätetyistä myrkyttömistä materiaaleista.
Kysy lisää ja pyydä tarjous kohteellesi myynti@viherviisikko.fi


