Silkkikasviseinät

Silkkikasveista valmistettu viherseinä on käytännöllinen sekä hyvä ja kustannustehokas vaihtoehto elävään viherseinään verrattuna. Silkkikasviseinän etuja ovat esimerkiksi helppohoitoisuus ja pienemmät huoltokustannukset.

Olemme toteuttaneet silkkikasviseiniä jo vuosien ajan, joten kokemusta ja tietoa näistä seinistä on kertynyt paljon. Silkkikasveista valmistettuun viherseinään voidaan tehdä erilaisia kuvioita tai jopa logoja erilaisia silkkikasveja käyttämällä. Silkkikasviseiniin saadaan samalla tavalla sävyjä, muotoja sekä syvyyttä, kuin elävillä viherkasveilla tehtäviin seiniin.

Silkkikasviseinät sopivat hyvin myös lasitetulle terassille tai parvekkeelle, koska laadukkaat silkkikasvimme kestävät kylmää ja uv-säteilyä.

Aivan huoltovapaita silkkikasviseinätkään eivät kuitenkaan ole. Niihin kerääntyy pölyä aivan samalla tavalla, kuin eläviin viherkasviseiniin tai viherkasveihin. Joten myös silkkikasviseinät tarvitsevat säännöllisen puhdistuksen ja huollon. Tosin eivät niin usein, kuin elävät viherkasviseinät. Meiltä saat säännöllisen huollon myös silkkikasviseinille.

Tiesitkö, että elävä kasviseinä vaatii aina vähintään +17 °C lämpötilan? Silkkikasviseinä taas ei reagoi, vaikka lämpötila menisi pakkaselle, joten kylmään reagoimaton silkkikasviseinä voidaan asentaa huoletta vaikkapa ulko-oven viereen. Aidon näköisiä silkkikasveja voidaan sijoittaa myös valottomiin ja muuten haastaviin paikkoihin.

Kaikkia silkkikasvejamme saa nyt myös palosuojattuina.

MOBILANE viherkasvitaulut

LivePicture GO

Pieni viherkasvitaulu
Koko: 51,6 x 51,6 x 11,2 cm, 4–6 kasville
Värit: valkoinen, punainen, tummanharmaa tai musta

LivePicture 1

Viherkasvitaulu
Koko: 72 x 72 x 7 cm, 9 kasville
Värit: valkoinen, hopea tai tummanharmaa

LivePicture 2

Viherkasvitaulu
Koko: 112 x 72 x 7cm, 18 kasville
Värit: Valkoinen, hopea tai tummanharmaa

Yhteydenottopyyntö

Tarvitseeko yrityksesi, taloyhtiösi tai kiinteistösi viherrakentamisen tai vihersisustamisen palveluita? Jätä meille yhteydenottopyyntö ja olemme Sinuun yhteydessä. Yhdessä teemme teidänkin ympäristöstänne vihreän ja viihtyisän.

Jos haluat lisätietoa tuotteistamme, palvelemme myös sähköpostitse osoitteessa myynti@viherviisikko.fi

Tarjouspyyntö
Olen kiinnostunut

Lomakkeella lähetetyt tiedot ovat täysin luottamuksellisia. Tietoja ei anneta kolmannelle osapuolelle tai käytetä suoramarkkinointiin. Käsittelemme lomakkeen kautta saatuja tietoja tietosuojaselosteen mukaisesti.

Vihersisustamisen työnäytteitä

Kuka viherviisikko?

Olemme yksi suurimpia puutarha- ja vihersisustusalan toimijoita pääkaupunkiseudulla, yli 25 vuoden kokemuksella. Tarjoamme kokonaisvaltaista viheralan palvelua yrityksille, kiinteistöille ja taloyhtiöille. Kuluttajia palvelemme verkkokaupassamme, josta löytyy vihersisustamisen tuotteita ulos ja sisälle.

Tarjoamme yritysten, kiinteistöjen ja taloyhtiöiden pihojen suunnittelu-, rakentamis- ja ylläpitopalveluja, huomioiden kaikenkokoiset tarpeet. Meiltä löydät myös erilaiset piharakenteet ja leikkivälineet.

Otamme mielellämme vastuullemme myös yritysten sisätilat. Vihersisustuspalvelustamme saat kauniit ja ilmaa puhdistavat viherkasvit sekä aidon näköiset silkkikasvit yritykseenne räätälöitynä pakettina. Kasvit ja ruukut valitaan kuhunkin tilaan sopivaksi, yhteistyössä ammattilaistemme kanssa. Kasveille tarjoamme lisäksi hoitopalvelun, jolla varmistat vehreän ja viihtyisän työympäristön vuoden jokaisena päivänä!

Toimitamme ja myymme kasveja ja tarvikkeita ympäri Suomen. Myös verkkokaupastamme löydät helposti ja nopeasti yritykseen sopivia kasveja ja kasvi-istutuksia.