Tallink Siljan toimisto

Laivayhtiön toimiston vihersisustaminen

Tallink Silja Oy on suomalainen varustamo ja osa virolaista AS Tallink Grouppia. Suomalaisille tutun Silja Line -brändin alla yhtiö liikennöi laivoja Helsingistä ja Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan. Yrityksen riveissä työskentelee maalla noin 250 ja merellä noin 700 henkilöä.

Viherviisikon ja Tallink Siljan yhteistyö ulottuu jo vuosien taa, mutta toimiston vihersisustuksen osalta se tuli ajankohtaiseksi vuonna 2022, jolloin Tallink Siljan toimistotyöläiset olivat juuri kotiutuneet uusiin toimitiloihinsa Helsingin Ruoholahdessa. Uuden kiinteistön työstämisessä oli keskitytty aluksi toiminnallisuuteen muun muassa suunnittelutoimiston ja kalustetoimittajan avulla. Viherkasvit ja muut viihtyisyyttä luovat elementit olivat jääneet vielä taka-alalle.

”Kun olimme viettäneet uusissa tiloissa muutaman kuukauden, aloimme kaivata ympäristöön lisää vehreyttä. Johto oli onneksi heti mukana ideassa, ja niinpä aloitimme kilpailutuksen kautta vihersisustuksen suunnittelun ja toteutuksen Viherviisikon kanssa”, Tallink Siljan toimistopäällikkö Riitta Vuolukka kertoo.

Viherviisikon valinta vihersisustusprojektin toteuttajaksi osoittautui onnistuneeksi heti ensi hetkistä alkaen. ”Viherviisikolla oli vaa’assa muutama muna enemmän kuin muilla. Meidän oli alusta asti helppo toimia yhdessä, kenties osittain jo valmiiksi tutun asiakkuuden takia”, Vuolukka sanoo.

”Viherviisikon vihersisustajan vierailulla keskustelimme toivomuksistamme ja toimitiloistamme: luonnonvalosta, kasvien sijainnista ja monesta muusta. Saimme paljon ammattitaitoisia vinkkejä – toimiston lisäksi myös kodin kasveille.”

Toimiston vihersisustus suunniteltiin yhteistyössä niin Tallink Siljan toiveet kuin Viherviisikon ammattiosaaminen huomioiden. ”Meillä oli mielessä joitakin kasveja, joita toivoimme toimistolle, mutta myös Viherviisikolta tuli ehdotuksia. Halusimme aloittaa kasvien osalta pienin askelin, ja lopulta valitsimme maltillisen määrän eri kasvilajikkeita, jotka sopivat hyvin yhteen ja näyttävät hienoilta toimistollamme”, Vuolukka kertoo.

Vuolukka kokee vihersisustuksen vaikuttaneen toimistolla viihtymiseen. Myös yhteistyö Viherviisikon kanssa kerää Vuolukalta kiitoksia: ”Viherviisikon kanssa toimiminen on ollut yhdellä sanalla kuvattuna helppoa. Halusimme ehdottomasti tilata Viherviisikolta myös kasvien hoidon, sillä senkin helppous viehättää. Kasvien huolto ja kastelu tapahtuu nyt ihan huomaamatta, ja kasvit voivat erinomaisesti.”

”Viherviisikon työskentely sekä vihersisustuksen että kasvien hoidon osalta on ollut niin sujuvaa, ettei se ole vaatinut minulta juuri yhteydenpitoa tai muutakaan. Jatkamme luonnollisesti samaan malliin. Terveisiä siis tyytyväiseltä asiakkaalta!”, Vuolukka päättää.

Viherviisikko kiittää Tallink Siljaa yhteistyöstä. 🌿

Projektin tiedot

Asiakas

Tallink Silja Oy

Missä

Helsinki

Projektin sisältö

Myyjä

merja
Merja Kurki
Vihersisustaja

”Työntekijät eivät kerro, kun kaikki on hyvin – sanomista tulee silloin, kun jokin ei ole kunnossa. Nyt en ole saanut palautetta, mikä on hyvä merkki! Kasvien saapuessa toimistolle kuulin kyllä kommentteja siitä, miten ihanaa on saada vehreyttä tiloihin”, Tallink Siljan toimistopäällikkö Riitta Vuolukka kertoo.

Yhteydenottopyyntö

Tarvitseeko yrityksesi, taloyhtiösi tai kiinteistösi viherrakentamisen tai vihersisustamisen palveluita? Jätä meille yhteydenottopyyntö ja olemme Sinuun yhteydessä. Yhdessä teemme teidänkin ympäristöstänne vihreän ja viihtyisän.

Jos haluat lisätietoa tuotteistamme, palvelemme myös sähköpostitse osoitteessa myynti@viherviisikko.fi

Tarjouspyyntö
Olen kiinnostunut

Lomakkeella lähetetyt tiedot ovat täysin luottamuksellisia.  Käsittelemme lomakkeen kautta saatuja tietoja tietosuojaselosteen mukaisesti.

Aiheesta lisää

Tallink Siljan toimisto vihertyy pienin askelin

Vihersisustus herättää toimiston eloon – tai näin kävi ainakin Tallink Siljalle, jonka tuoreet toimistotilat ovat nyt aiempaa kutsuvammat. Lue tästä kuulumisia Viherviisikon ja Tallink Siljan toimiston viheryhteistyöstä!

Mitä taloyhtiön pihanhoitosopimukseen kuuluu?

Hyvä pihanhoito pitää pihan kauniina, viihtyisänä ja turvallisena. Säännöllinen hoito nostaa taloyhtiön tai kiinteistön arvoa ja auttaa välttämään isot ja ikävät piharemontit – eli säästää rahaa pitkällä tähtäimellä. Pihanhoitosopimuksella jätät pihanhoidon kokonaan Viherviisikon huoleksi!

Miksi pihasuunnittelussa, viherrakentamisessa ja pihan ylläpidossa kannattaa turvautua ammattilaiseen?

Tässä blogissa avaamme, millaisia asioita taloyhtiön tai kiinteistön pihan suunnittelussa ja ylläpidossa kannattaa huomioida ja miksi ammattilaisen osaamisesta ja kokemuksesta on ehdottomasti hyötyä pihaprojekteissa. Laitetaan yhdessä piha kuntoon!