Kalastajantorpan Tennisklubi

Tennisklubin vihersisutus

Munkkiniemessä sijaitsevan Kalastajantorpan Tennisklubin vihersisustuksen päivitys lähti liikkeelle onnekkaan sattuman seurauksena. Tennisklubia 24 vuotta pyörittänyt Juri Räikkönen sattui kävelemään toimistomme ohi Lauttasaaressa, ja tykästyi pihamme istutuksiin. Juri astui sisään toimistoomme, ja niin sovittiin katselmus Tennisklubille, ja näin klubin terassien ja ulkoalueiden muutostyöt alkoivat mennä eteenpäin.

Kalastajantorpan Tennisklubi on yksi harvoista suomalaisista tennisklubeista. Klubi on viihtyisä paikka, josta löytyy useita tenniskenttiä, suuri terassi ja ravintola. Klubi on sisustettu beach house -tyyliin, ja sen ympärille oli hauska lähteä rakentamaan toimivaa vihertoteutusta.

Jokaisen tenniskentän yhteydessä on istuinryhmät, joiden yhteyteen tuotiin suuria silkkimarjakuusipalloja ruukkuihin istutettuina. Lisäksi kenttien takana olevat kolkot aidat saivat uuden ilmeen kukkivilla köynnöskasveilla. Ravintolan suurelle terassille aseteltiin ruukkuistutuksina muun muassa puksipuukartioita ja -spiraaleja.

Kenttien väliselle yhdyskäytävälle tuotiin puksipuupalloja ja -spiraaleja, jotka voitiin istuttaa jo paikalla ennestään oleviin ruukkuihin. Vanhat ruukut olivat täysin ehjiä, joten pelkkä pesu ja oikeiden kasvien valinta riitti nostamaan ne uudelle tasolle. Yhdyskäytävä kunnostettiin uudella kivituhkapinnoitteella, jotta uudet istutukset pääsisivät paremmin esille. Kaikki valitut kasvit ovat silkkikasveja, ja niitä hoidetaan hoitosopimuksen mukaisesti.

Muutoksella saatiin lisää vehreyttä, näyttävyyttä ja energiaa tennisklubin tiloihin, ja erityisesti tennisklubin asiakkaat ovat olleet todella tyytyväisiä klubinsa uudistuneeseen ilmeeseen. 

Projektin tiedot

Asiakas

Kalastajantorpan Tennisklubi, Torpan Tennis Oy

Missä

Helsinki

Projektin sisältö

Myyjä

kenneth
Kenneth Björklöf
Operatiivinen johtaja

”Minulla on nyt joulu! Aivan mahtavaa, olen todella iloinen ja tyytyväinen”

Juri Räikkönen totesi muutosprojektin valmistuttua.

Yhteydenottopyyntö

Tarvitseeko yrityksesi, taloyhtiösi tai kiinteistösi viherrakentamisen tai vihersisustamisen palveluita? Jätä meille yhteydenottopyyntö ja olemme Sinuun yhteydessä. Yhdessä teemme teidänkin ympäristöstänne vihreän ja viihtyisän.

Jos haluat lisätietoa tuotteistamme, palvelemme myös sähköpostitse osoitteessa myynti@viherviisikko.fi

Tarjouspyyntö
Olen kiinnostunut

Lomakkeella lähetetyt tiedot ovat täysin luottamuksellisia.  Käsittelemme lomakkeen kautta saatuja tietoja tietosuojaselosteen mukaisesti.

Aiheesta lisää