Brahen asuintalo

Istutusaltaiden perusparannus

Kohteena oli Brahen asuintalo Helsingissä, mihin tehtiin istutusaltaiden perusparannus toukokuussa 2021. Ennen perusparannusta altaissa kasvoi vanhaa ja huonokuntoista pensaikkoa sekä epämääräisesti levinneitä varjoisan paikan perennoja.

Kohteessa istutusaltaista poistettiin ensin kaikki vanhat kasvit ja mullat. Tilalle tuotiin uusi multa kasvualustaksi, näin varmistettiin että uusi kasvillisuus saa ravintorikkaan maaperän kasvaa. Istutusaltaisiin istutettiin Ramboll Oy:n tekemän kasvisuunnitelman mukaiset kasvit. Kasvivalinnoissa suosittiin kotimaista kantaa olevia lajikkeita.

Työn haasteena oli istutusaltaiden sijainti – kulku altaille oli haasteellista aluetta rajaavien metalliaitojen sekä itse istutusaltaiden korkeuserojen vuoksi. Haasteellinen sijainti vaikeutti myös työkoneiden ja tarvikkeiden saamista paikalle. Istutusaltaiden perusparannus haluttiin kuitenkin tehdä laadukkaasti ja ammattitaitoisesti avainlippupalvelulla, joten kohteessa käyttämämme minikaivuri ja minidumpperi sekä materiaalit nostettiin kahmariautolla kohteeseen. Haastavaan kohteeseen oli järkevää ottaa multa, katteet ja kivimateriaalit suursäkeissä, jolloin ne saatiin kahmariautolla nostettua lähelle niiden lopullista sijoituspaikkaa. Tarvikkeiden tuonnissa kohteeseen jouduttiin tekemään tarkkaa suunnittelua, jotta oikeat tarvikkeet olivat oikeaan aikaan paikalla. Säilytystilaa kun ei haastavassa kohteessa ollut yhtään ylimääräistä.

Istutusaltaiden kasvillisuutta kasteltiin säännöllisesti elokuulle asti. Kuuma ja helteinen kesä toi omat haasteensa ja lisäkastelulla kasvillisuus saatiin kukoistamaan. Kasvien kasvu on ollut voimakasta ja kasvillisuus on hyvin juurtunut paikalleen.

Kuvasarjassa näet kuvia ennen ja jälkeen urakan.

Viherviisikko kiittää Heka Oy Erityisasuntoja luottamuksesta ja yhteistyöstä.

Projektin tiedot

Asiakas

Helsingin kaupungin asunnot Oy Erityisasunnot

Missä

Helsinki, Porvoonkatu 10

Projektin sisältö

Myyjä

kasvipää
Kirsi Tainamo
Viherrakentamisen ja ylläpidon päällikkö, hortonomi

Pienissä ja ahtaissa tiloissa käytettiin minikaivuria ja minidumpperia. Työkoneilla saatiin työt tehtyä sujuvasti ja ammattitaitoisesti. Kohteen haasteena oli työkoneiden ja -tarvikkeiden saaminen työmaalle. Nostoapuna käytettiin kahmariautoa.

Yhteydenottopyyntö

pihojenyllapito

Tarvitseeko yrityksesi, taloyhtiösi tai kiinteistösi viherrakentamisen tai vihersisustamisen palveluita? Jätä meille yhteydenottopyyntö ja olemme Sinuun yhteydessä. Yhdessä teemme teidänkin ympäristöstänne vihreän ja viihtyisän.

Jos haluat lisätietoa tuotteistamme, palvelemme myös sähköpostitse osoitteessa myynti@viherviisikko.fi

Tarjouspyyntö
Olen kiinnostunut

Lomakkeella lähetetyt tiedot ovat täysin luottamuksellisia.  Käsittelemme lomakkeen kautta saatuja tietoja tietosuojaselosteen mukaisesti.

Aiheesta lisää

Vihersisustus ja työhyvinvointi – näin kasvit parantavat työympäristöänne

Vihersisustus ei ole pelkästään sisustuselementti, vaan sillä on merkittävä vaikutus työhyvinvointiin. Kasvit parantavat työtilojen ilmanlaatua, vähentävät stressiä ja lisäävät keskittymiskykyä.

Viherviisikkokauppa.fi uudistuu

Viherviisikkokauppa.fi on suljettuna 30.8.-1.9. ja aukeaa jälleen uutena ja uljaampana 2.9.!

Habitare – messut 11. – 15.9.2024

Tervetuloa tapaamaan meitä Habitare 2024 -messuille! Olemme mukana Habitare Pro -puolella osastolla 6f98, jossa esittelemme uudet ViViko+ -ruukut. Tule inspiroitumaan ja tutustumaan vihersisustuksen uutuuksiin. Lue lisää ja hanki lippusi täältä!