Kiinteistöön tehtävä pihan ylläpitosopimus takaa sen, että piha on säännöllisessä hoidossa ja että sitä hoitavat aina samat ammattilaiset, jotka näkevät pihan kehittymisen, tunnistavat sen tarpeet ja osaavat tarttua epäkohtiin.
Säännöllisellä pihan hoidolla voi myös säästää kustannuksissa: kun pihaa huolletaan jatkuvasti, ei massiivisille, yhdellä kertaa tehtäville koko pihan kunnostuksille ole tarvetta. Säännöllisellä hoidolla piha pysyy myös turvallisena, kun esimerkiksi pensaat eivät pääse kasvamaan näkyvyyttä haittaaviin mittoihin.
Kiinteistön ylläpitosopimus soveltuu kaikkiin pihoihin, joissa on kasveja – puita, pensaita, perennoja tai vaikka vain nurmikko. Ei ole niin pientä pihaa, etteikö sitä voisi säännöllisesti hoitaa.
Mitä pihan ylläpitosopimus kattaa?
Ylläpitosopimus räätälöidään aina juuri kunkin pihan tarpeisiin. Sopimus voi kattaa esimerkiksi lannoitukset, pensaiden ja puiden leikkaukset sekä pihan kunnostuksen ja kitkennät. Lisäksi pihaa hoitava ammattilainen voi ehdottaa muutoksia aina pensaiden poistosta tilalle laitettaviin kasveihin.
Pihanhoitosopimukseen kuuluu myös säännöllinen raportointi. Raporteista ilmenevät niin tehdyt työt kuin lähitulevaisuuden suunnitelmatkin, kuten vaikkapa se, koska pensaat on leikattu ja milloin talvisuojaukset tullaan tekemään.
Tavallisesti ylläpitokäynti tehdään kerran kuukaudessa. Mikäli pihaa ei ole ennen hoidettu, aloitetaan ylläpitotyöt alkukunnostuksella. Näin piha saadaan kuntoon, ja hoitokäynneillä voidaan jatkaa lopputuloksen ylläpitoa.
Uudessa kohteessa puutarhurilla menee yleensä kasvukauden verran aikaa tutustua pihaan kunnolla. Myös ylläpitokäyntien kestot vaihtelevat: Alkukauden käynnit ovat usein nopeita, kun pihaa lannoitetaan ja kitketään. Leikkuuvaiheessa taas aikaa kuluu enemmän, ja pensaiden leikkaukset vaativatkin aina hiukan pidempiä käyntejä.
Pihanhoitosopimuksen kesto ja hinta
Kiinteistön pihan ylläpitosopimus määritellään yleensä kasvukauden mukaan, eli useimmiten huhtikuusta marraskuuhun tai toukokuusta lokakuuhun. Yleensä käynnit ovat kerran kuukaudessa, jolloin kaudessa on noin 6–7 käyntiä.
Ylläpitosopimuksen hintaan vaikuttavat monet tekijät – yhtä sabluunaa hinnoille ei oikeastaan ole olemassa. Hinta määräytyy niin pihan koon, kasvillisuuden laadun kuin vaikkapa pensaiden iän perusteella. Myös työvaiheiden määrällä ja vuodenajalla on vaikutusta hintaan.
Voivatko kiinteistön asukkaat tai henkilökunta vaikuttaa pihasuunnitelmiin?
Kiinteistön asukkaat tai henkilökunta voivat vaikuttaa kiinteistön pihan suunnitelmiin paljonkin. Yhdessä voidaan sopia esimerkiksi olemassa olevien kukkien hoidosta, puiden istuttamispaikoista tai pensaiden vaihdosta nurmialueisiin. Yhteistyöllä syntyy usein kaikkia miellyttävä lopputulos.
Ammattilaiset osaavat kuitenkin huomioida suunnitelmissa asioita, joita asukkaat eivät välttämättä tule miettineeksi. Ammattilaiset pitävät mielessä niin juurakon kasvun suhteessa salaojiin kuin parhaat valinnat pihan turvallisuuden kannalta.
Ammattilaisen käsissä pihasi on hyvissä käsissä!
Tehdäänkö yhdessä teidänkin pihastanne kutsuva ja edustava? Ota yhteyttä myynti@viherviisikko.fi ja tehdään teillekin hyvin hoidettu piha!