Eräänä lauantai-iltana joulukuun alussa ViherTapsa ja Antti Ketonen puhuivat puhelimessa ja miettivät uusi yhteistyökuvioita. Ilmoille lennähti ajatus, että nauhoitetaan muutama joululaulu ja laitetaan ne someen kaikkien iloksi.
Lisäksi päätettiin laittaa videoiden yhteyteen someen arvonta, jossa seuraajat saisivat ehdottaa jotain yhteisöä, yritystä, palvelutaloa tai hoitolaitosta, johon lahjoitettaisiin Viherviisikon silkki joulukuusi sekä Antin valitsemat joulukoristeet.
Herrat pistivät vauhtivaihteen päälle, ja nauhoitukset sekä kuvaukset suoritettiinkin heti seuraavana perjantaina Viherviisikon näyttelytilassa. Ja siitä jo viikon päästä oli somessakin arvonta päättynyt ja silkki joulukuuset koristeineen lähteneet kehitysvammaisten lasten kuntoutusyksikköön Nokialle sekä Mäntsälän päiväaikatoiminnan yksikköön.
Näiden herrojen yhteistyössä on vauhtia, ja hyviä ideoita ei pöytälaatikkoon jätetä hautumaan, vaan laitetaan heti tulille ja toteutukseen. Yhteistyö on mukavaa yhdessä tekemistä, josta saa iloa myös muutkin kuin Antti ja ViherTapsa. Ensi vuodeksi herrat ovatkin kehitelleet taas mukavia tempauksia, joista kuulette, kun seuraatte sekä Viherviisikon että Antti Ketosen somea.
Nyt kuitenkin toivotamme teille ihanaa ja rauhaisaa Joulun aikaa näiden Antin tulkitsemien joululaulujen myötä.
#yhdessäolemmeenemmän