Kuunsäde 4, Espoo
Kerrostalopihan ennallistaminen ja uudistaminen.
Kuunsäde 4 on Espoon Asuntojen kiinteistö, jossa toteutettiin keväällä 2023 kerrostalopihan ennallistaminen. Työn tavoitteena oli parantaa pihan toimivuutta ja viihtyisyyttä ahtaassa rinneympäristössä, säilyttäen osa vanhasta ja uudistaen kokonaisuutta harkitusti.

Lähtökohdat ja suunnittelu
Kohteeseen toteutettiin pääurakoitsijan toimesta rakennuksen peruskorjausta sisä- ja ulkopinnoilla sekä uudisrakennettiin varastorakennus ja pihan portaat. Kapeahkon rinnepihan kunnostusta varten oli laadittu suunnitelma, jossa ennallistettiin osin vanhaa, uudistettiin kasvillisuutta ja kunnostettiin pieni leikkialue.
Pääurakoitsija pyysi Viherviisikolta tarjouksen syksyllä 2021 pihatöistä suunnitelman mukaisesti. Työn aloitus siirtyi keväälle 2023, jolloin pihasuunnitelmaa päivitettiin. Aloituskokouksessa suunnitelmaan tehtiin vielä muutoksia tilaajan, Espoon Asuntojen, toiveiden mukaisesti.
Asiakas
Espoon Asunnot
Sijainti
Espoo
Projektin sisältö
Viherrakentaminen
Mitä kaikkea kohteen rakennusvaiheessa piti huomioida?
Huolellisesti ennallistettu piha ahtaaseen rinneympäristöön
Toteutetut piharatkaisut
Vanhan puisen istutusaltaan tilalle rakennettiin vallikiviallas. Pihan läpi kulkeva vanha liuskekivipolku kunnostettiin perusteellisesti ja polun yhteyteen lisättiin pieni laatoitettu patio. Pihatiellä sijainneet kaksi angervoitusaluuetta uusittiin kokonaan, ja ylempi istutusalue toteutettiin uuden vallikivialtaan sisälle vanhan puisen istutusaltaan paikalle.
Uuden varastorakennuksen taakse ja päätyyn istutettiin keiju- ja koivuangervoja sekä pienilehtisiä nukkeruusua ja asteliaa. Leikkipaikka kunnostettiin asentamalla puutteellisen turvahiekan tilalle turvalaatoitus, ja olemassa ollut uudehko keinu asennettiin uudelleen.
Vanhaa kasvillisuutta siirrettiin ja pieni perenna-alue leikkipaikan vieressä uusittiin. Istutusten ympärille asennettiin suoja-aidat. Talon viereen rakennettiin tamppaustelineineen alusta sekä vilvoittelualuetta louhikivi-kiveyksillä. Nurmialueet tehtiin kokonaan uusiksi kylvönurmikolla.
Viimeiseksi ennallistettiin rakennusurakassa vahingoittuneet naapurikiinteistöjen ja viereisen puistoalueen nurmikot ja puistutukset pääurakoitsijan lisätyötilauksena.
Viherviisikko kiittää Espoon Asuntoja yhteistyöstä ja toivottaa asukkaille viihtyisiä ja rentouttavia hetkiä uudistetulla pihalla.
Kysyttävää viherratkaisuista?
Jarmo Kuosmanen
Suunnittelu, tarjoukset ja valvonta.
Kuvia kohteesta
Lisää töitämme
As. Oy Tunturikatu 3
