Brahen asuintalo

Istutusaltaiden perusparannus

Kohteena oli Brahen asuintalo Helsingissä, mihin tehtiin istutusaltaiden perusparannus toukokuussa 2021. Ennen perusparannusta altaissa kasvoi vanhaa ja huonokuntoista pensaikkoa sekä epämääräisesti levinneitä varjoisan paikan perennoja.

brahen asuintalo_viherviisikko

Istutusaltaat uudistettiin kokonaisvaltaisesti

Kohteessa istutusaltaista poistettiin ensin kaikki vanhat kasvit ja mullat. Tilalle tuotiin uusi multa kasvualustaksi, näin varmistettiin että uusi kasvillisuus saa ravintorikkaan maaperän kasvaa. Istutusaltaisiin istutettiin Ramboll Oy:n tekemän kasvisuunnitelman mukaiset kasvit. Kasvivalinnoissa suosittiin kotimaista kantaa olevia lajikkeita.

Haastava kohde vaati tarkkaa suunnittelua

Työn haasteena oli istutusaltaiden sijainti – kulku altaille oli haasteellista aluetta rajaavien metalliaitojen sekä itse istutusaltaiden korkeuserojen vuoksi. Haasteellinen sijainti vaikeutti myös työkoneiden ja tarvikkeiden saamista paikalle. Istutusaltaiden perusparannus haluttiin kuitenkin tehdä laadukkaasti ja ammattitaitoisesti avainlippupalvelulla, joten kohteessa käyttämämme minikaivuri ja minidumpperi sekä materiaalit nostettiin kahmariautolla kohteeseen. Haastavaan kohteeseen oli järkevää ottaa multa, katteet ja kivimateriaalit suursäkeissä, jolloin ne saatiin kahmariautolla nostettua lähelle niiden lopullista sijoituspaikkaa. Tarvikkeiden tuonnissa kohteeseen jouduttiin tekemään tarkkaa suunnittelua, jotta oikeat tarvikkeet olivat oikeaan aikaan paikalla. Säilytystilaa kun ei haastavassa kohteessa ollut yhtään ylimääräistä.

Pienissä ja ahtaissa tiloissa käytettiin minikaivuria ja minidumpperia. Työkoneilla saatiin työt tehtyä sujuvasti ja ammattitaitoisesti. Kohteen haasteena oli työkoneiden ja -tarvikkeiden saaminen työmaalle. Nostoapuna käytettiin kahmariautoa.

Lopputulos kestää aikaa ja käyttöä

Istutusaltaiden kasvillisuutta kasteltiin säännöllisesti elokuulle asti. Kuuma ja helteinen kesä toi omat haasteensa ja lisäkastelulla kasvillisuus saatiin kukoistamaan. Kasvien kasvu on ollut voimakasta ja kasvillisuus on hyvin juurtunut paikalleen.

Kuvasarjassa näet kuvia ennen ja jälkeen urakan.

Viherviisikko kiittää Heka Oy Erityisasuntoja luottamuksesta ja yhteistyöstä.


Kysyttävää viherratkaisuista?

Kirsi Tainamo_Viherviisikko Oy

Kirsi Tainamo

Viherrakentamisen ja ylläpidon päällikkö, hortonomi, vihervalvoja

Suunnittelu, tarjoukset ja valvonta.

Kuvia kohteesta