25-vuotias Viherviisikko on suurimpia puutarha- ja vihersisustusalan palveluyrityksiä. Toiminta-alueenamme on koko pääkaupunkiseutu. Liikevaihtomme on noin 2,7 miljoonaa euroa ja työllistämme yli 40 henkilöä. Asiakkaamme koostuvat yritysasiakkaista, yhteisöistä ja kiinteistöistä – pienistä aina suuriin pääkonttoreihin asti. Hoidossamme on yli 400 pihakohdetta pääkaupunkiseudulla. Sisäviherkasvien hoitokohteita taas on noin 150. Lisäksi verkkokauppamme palvelee kaikkia kuluttaja-asiakkaitamme.
Työllemme saimme myös arvostusta vuonna 2019, kun meille myönnettiin avainlippu-merkki. Vuonna 2020 yrityksemme muuttui vantaalaiseksi, kun saimme uudet hienot toimitilat Vantaan Koivuhaasta. Me Viherviisikolle uskomme vahvasti yhdessä tekemiseen, yhtenä mottonamme onkin, että yhdessä olemme enemmän. Yhdessä on hyvä jatkaa kohti seuraavia työkokemuksia.
Nyt etsimme myyntineuvottelijaa / vihersisustusmyyjää
Oletko myynnin ammattilainen pääkaupunkiseudulla? Etsitkö vakituista työpaikkaa? Haluatko työllistyä viheralan myynnin tehtäviin? Etsimme nyt myyntineuvottelijaa / vihersisustusmyyjää yritysmyyntiimme toistaiseksi jatkuvaan työsuhteeseen.
Olet jo toiminut aiemmin myynnin tehtävissä sekä sinulla on muutaman vuoden kokemus myyntitehtävistä ja työelämästä. Pystyt luomaan uutta ja saavuttamaan annetut tavoitteet. Henkilönä olet esiintymiskykyinen, innostava ja vahvan tuloshakuinen.
Työn menestyksekkäästi hoitamiseen edellytämme sinulta hyviä sosiaalisia taitoja, jämäkkyyttä, vastuuta, kykyä ymmärtää asiakkaita sekä valmiutta itsenäiseen työskentelyyn. Tehtäväkenttäsi muodostuu pääasiassa silkki- ja viherkasvien, viherseinien, ruukkujen sekä viherhuoltojen myynnistä yrityksille. Tehtävä on pääasiassa uusasiakashankintaa pääkaupunkiseudulla, mutta hoidettavaksi tulee myös olemassa olevia asiakkuuksia.
Lisäksi on tärkeää, että ymmärrät värien merkityksen ja olet kiinnostunut sisustamisesta sekä pystyt katsomaan asioita kokonaisuuksina. Viheralan kokemus on selkeä lisäetu, mutta ei välttämätön. Samoin jos olet jo tehnyt aiemmin rahoitusleasing kauppaa. Osaltasi ohjeistat myös työntekijöitä ja valvot heidän toimintaansa.
Tehtävä edellyttää vähintään B-luokan ajokorttia ja oman auton käyttöä sekä yleisimpien MS-office ohjelmien hallintaa.
Tarjoamme tehtävään valituille henkilöille työpaikan nuorekkaassa, kehittyvässä ja menestyvässä yrityksessä. Palkkaus muodostuu kiinteästä kuukausipalkasta ja puhelinedusta. Palkkahaitarina on noin 3000-3500e osaamisestasi riippuen perehdytyksen jälkeen.
Edellytämme sinulta
-Aikaisempaa kokemusta myynnin tehtävistä
-Pelisilmää ja kokonaisuuksien ymmärtämistä
-Tuloshakuisuutta, itsenäistä työotetta sekä kiinnostusta viheralaa kohtaan
-Perustaidot tarvittavista tietokoneohjelmistoista
-B-ajokorttia
Tarjoamme sinulle
-Kuukausipalkan ja vakituisen työsuhteen
-Uudet ja modernit työvälineet
-Positiivisen työyhteisön, jossa työturvallisuuteen kiinnitetään huomiota
-Osaamiseesi perustuvan palkkauksen
-Puhelinedun
Arvostamme
Aikaisempaa kokemustasi vastaavista tehtävistä.
Miten haet työpaikkaa
Täytä hakulomakkeen tiedot ja liitä mukaan ansioluettelosi. Työ alkaa viimeistään maaliskuussa, mutta sopivan henkilön löydyttyä työtehtävä voidaan täyttää jo aiemminkin, joten toimithan nopeasti!
Lisätiedot ja yhteystiedot
Tapio Posti, toimitusjohtaja